Tarinaa - Stories

Olemme jälleen viettämässä kevättä Nunnasessa, ja ajattelin muotoilla nyt vastauksen ylläolevaan, usein esitettyyn kysymykseen. Tavallisesti vastaan, ettemme tee mitään, mutta kaikkia vastaus ei tyydytä.

 

Aika totta se kuitenkin on. Tulimme tänne maaliskuun lopulla, jolloin täällä oli täysi talvi. Pakkasta oli yli 20 astetta ja lunta tolkuttomasti. Kun pakkanen hieman laski, alkoi lunta tulla päivittäin lisää. Mitään hiihtoa tai lumikenkäilyä ei voinut ajatellakaan – täällähän ei olla hoidetun latuverkoston piirissä, vaan kulkuväylät on raivattava itse. Ei siis ulkoiltu kuin sen verran, mitä puiden haku ja koirien aineenvaihdunta vaati.

 

Oli vielä melkoisen liukastakin, mutta maantiellä pystyi toki kävelemään. Sitten alkoi lunta tulla tuulen kanssa, ja vasta-auratulle pihalle nousi minua korkeampi valli, jonka ylitse lapioin kulkuväylän. Traktorimieskin jäi kiinni, koska lumen alla oli sileää jäätä.

 

Sittemmin on ilma lauhtunut niin, että kaikki on nyt täynnä märkää sorbettimaista lunta, joten hankikannolla hiihtely ja kelkanjäljillä kävely on tällä reissulla mahdotonta. Emme siis sujuttele hohtavilla hangilla, mikä ehkä on mielikuva keväisestä Lapin-lomasta. Mutta kaunista täällä on, varsinkin valon määrä on uskomaton, vaikkei maastoon pääsekään. Toisaalta – tämä taitaa olla kaikki maastoa? Talon kaikista ikkunoista – paitsi yhdestä – näkyy järveä ja jänkää kilometrin päähän, ja aurinko paistaa päivän mittaan sisään niistä jokaisesta.

 

Mutta se tekeminen, mitä se on? Minäpä kerron, mistä päivä koostuu. Aamukuudelta alkaa tulla käpälää tyynylle, ja isäntä nousee käyttämään koirat pikapissillä, laittaa tulet kaminaan, keittää puuron ja kahvin ja tulee herättelemään minut aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen mennään vielä köllimään, kunnes koirat komentavat kunnon lenkille. Kello on siinä vaiheessa kahdeksan, yhdeksän paikkeilla.

 

Lenkin jälkeen syötetään koirat, otetaan lisäkahvit, minä haen puita ja isäntä katselee telkkaria. Puolilta päivin syödään, kahden maissa juodaan päiväkahvit, käydään koirien kanssa lenkillä, syötetään koirat, sitten taas ruuanlaittoa viideksi. Illalla lämmitän makuuhuoneen pönttöuunin, että taretaan aamuun. Päivän lopuksi toinen tiskaa ja toinen käyttää koirat iltapissillä.

 

Siinäpä se normipäivän runko. Väliin mahtuu lehden tai kirjan lukua, television, läppärin tai puhelimen katselua, isännällä ja koirilla päivätorkkuja. Itse olen nyt keskittynyt nauhojen kutomiseen ja todennut, että lautanauhat ovat pirullisia, mutta pirtanauhoja voi jopa oppia tekemään.

 

Kerran viikossa aikaa menee myös pyykinpesuun. Vesi on pumpattava saunan pataan käsin ja lämmitettävä puilla. Pesukonekin on pieni pulsaattorirumpsuttaja, joten käsipyykkiähän se on. Pari kertaa viikossa käydään 40 kilometrin päässä kaupassa, ja saahan siihenkin kolmisen tuntia menemään. Ja tietty saunotaan niin ikään pari kertaa viikossa.

 

Emme me siis täällä oikein mitään ”tee”. Ei kyllä paljon enempää tehdä kotonakaan, mitä nyt minulla on hieronta-asiakkaita ja muutama iltaharrastus. Se ero on, että koiralenkeillä tapaa ja ikkunoista näkee ihmisiä.

 

Sulan maan aikaan ollaan täälläkin hieman toimeliaampia: saatetaan meloa, kalastaa, maalata seiniä, raivata pusikkoja, retkeillä omaa pihaa kauemmas. Mutta ei mitenkään otsa hiessä. Ei minulle ole koskaan tuottanut vaikeuksia katsella käsi poskella ikkunasta – ei näissä maisemissa varsinkaan.

Uusimmat kommentit

15.06 | 06:28

Mie tykkäsin. Käyn ainakin piipahtamassa pihapiirissä juhannuksen jälkeen. PK