Kyllä on internet vaarallinen värkki, varsinkin näin vanhemmille ihmisille. Joutessasi selailet ja lueskelet niitä näitä, kunnes silmiin sattuu ”täydellisesti
peruskorjattavaksi” myytävä iäkäs omakotitalo järven rannalla kohtuullisen maaläntin päällä eikä hintaa ole kuin uuden tai uudehkon keskihintainen henkilöauton verran. Menet sitten hullu vielä
sanomaan lapinkävijä-ukollesi, että tämmönen olisi suunnilleen Suomi-neidon olkapäällä tarjolla.
Ostaahan se piti, ajaa koko päivä
kaupantekoon, ja sitten vielä pari tuntia katsomaan, mitä tuli hankittua. Matkalla lohduteltiin toisiamme, että on sitä autiotuvissa nukuttu ja teltassakin. Kyllähän talo tuvat ja teltat peittosi: myytiin vielä ”kalustettuna”,
joten huonekalujen lisäksi oli tauluja seinillä, astioita kaapeissa ja verhot ikkunoissa. Sen kun kävelet sisään ja jatkat asumista siitä, mihin edelliset ovat lopettaneet. Sisustus oli pääosin 70-lukulaista ja vanhempaakin,
ja talo itse minua vuoden nuorempi.
Meiltä kierrätyshenkisiltä käppänöiltä onnistuu ȟyvinkin ottaa haltuun toisten miljöö. Nuorempi
väki olisi varmaan modernisoinut kaiken, mutta me päätimme, että ehjää ei korjata eikä toimivaa heitetä pois.
Nyt joulukuussa rynnistimme
uudelleen ”puuhamaahamme”, ja pitänee todeta, että talvi yllätti asukkaat. Torppa oli kylmillään, mikä tarkoitti sitä, että sisälämpömittari ei edes näyttänyt lämpötilaa.
Kun oli isketty sähköpatterit päälle ja kakisteltu savuttavan pönttöuunin kanssa pari tuntia, elohopea nousi jo näyttämään -10 astetta. Eräkäytössä olleet makuupussit pelastivat meidät,
ja aamulla oltiin jo plussan puolella.
Keljumpaa oli, että vessanpönttö oli haljennut huolellisesta tyhjentämisestä huolimatta, joten oli kipaistava
pihan perälle reippaassa pakkasessa. Toki on aika kaunista, kun täysikuu paistaa lumisen järven ja huurteisten koivujen yli huussiin… tuli ihan lapsuus mieleen. Myös vesijohto oli jäässä, joten kaikki käyttövesi
sulatettiin näppärästi lumesta – eläköön puhdas pohjoinen luonto!
Nyttemmin on vesijohto sulanut ja huonelämpötilakin noussut
kelvolliseksi. Mielettömiä valoja ja värejä on ulkona ihasteltu ja muisteltu, miten joskus lapsuudessa oli tällaisia talvia etelässäkin. Myös huomaamme jo, onko pakkasta -28 vai -25 astetta. Sisävessattomuus on
saanut kadehtimaan tyttökoiraa, jonka tarvitsee kyykistyä vain kerran päivässä. Ripeästi asiasta selviää poikakoirakin, joka lyhytkarvaisena puetaan villapaitaan.
Ihmetellen ja ihastellen olemme lueskelleet fäsärikavereiden seikkailuja etelässä. Osa asuu pysyvästi jossain lämpimässä, osa talvehtii ja jotkut lähtevät muutamaksi viikoksi.
On varmaan ihan mukavaa ja perusteltua tehdä niinkin.
Katsoimme täällä myös Suomen 100-vuotisjuhlintaa – vanha televisio tuli mökin mukana.
Tulimme siihen tulokseen, että yksi hienoimpia asioita Suomessa on mahdollisuus valita, miten elää. Me voimme käyttää aikaa ja rahaa vanhan talon kunnostukseen ja jopa pitää sitä kulttuuritekona, toiset taas voivat
tehdä jotain ihan muuta.
Se mahdollinen raha taas tulee työnteosta, mikä kannattaisi koulussa viihtymättömien lapsukaisten muistaa. Koulutyö
on nykyään ihmisen ensimmäinen työ, ja siihen kannattaa panostaa. Jos tuntuu tympeältä, niin kannattaa muistaa, ettei jouten ole yksinkertaisin elukkakaan. Kyllä jokainen otus änkyrimadosta mustakarhuun on kokopäivätöissä!
(Kirjoitus on julkaistu Itä-Häme-lehdessä joulukuussa 2018)